torstai 3. huhtikuuta 2008

sunnuntai 30. maaliskuuta 2008

Hintatietojen selvittäminen verkkopalveluiden avulla

VIIHDE-ELEKTRONIIKAN JA TIETOTEKNIIKAN HINNOITTELU VERKKOKAUPOISSA

Aion selvittää Vertaa.fi ja Hintaseuranta.fi -palveluiden avulla seuraavien tuotteiden kalleimpia ja halvimpia ostospaikkoja, ja vähän muutakin.



1. Playstation 3

Vertaa.fi-palvelusta hintoja tutkiessani kyseisten konsoleiden jälleenmyyjiä ei ihmetyksekseni löytynyt edes montaa, vain 5 kpl. Hintaseurannassa konsoleita sentään myi 12 jälleenmyyjää.

Halvin konsoli löytyi Hintaseuranta.fi-palvelun avulla, jossa halvin toimittaja oli Hintatiikeri.com. Siellä itse konsoli maksaa 410 € ja postikulut 15 €. Yhteensä tilaus maksaa siis 425 €.


Kalleinta konsolia myy
Pleikkari.fi, jonka hinta on 480 €. Toimituskulut päälle 6 € niin hinta on yhteensä 486 €. Hintaseurannasta myös tämä.

  • Konsoleiden hintahaarukkaa kertyy siis 70 euroa, mikä on melko paljon. Sillähän lentäisi jo Lontooseen.


Toimituskulut eivät pitäneet useammassakaan kaupassa paikkaansa, esimerkiksi vertaa.fi-palvelu väittää, että VPD.fi:llä konsolin toimituskulu on vain 1 €, vaikka todellisuudessa se on 7,90 - 9,90 €. Puolenkuun peleistä konsolin toimituksen saa ilmaiseksi, koska toimituksen arvo ylittää 250 € rajan. Kallein toimitus on 15 euroa, vastapainoksi halvimmalle konsolille, minkä mainitsinkin heti ensimmäisenä, eli Hintatiikereiden toimittamana.

Toimituksen keskihinta on noin 7 euroa.


Toimitusajat ovat kaikilla samaa luokkaa, kaikilla epämääräisesti luvattuna alle viikko. VPD.fi lupaa kuitenkin kaikista parhaiten; toimitusaika 1-2 päivää.

Pleikkarimyyjistä vain muutama on pelkästään nettikauppa, kuuluisin niistä CDON.COM. Useimmilla liikkeillä on siis ohessa kivijalkakauppa tai -kauppoja. Jossain päin.



2. Nokia N82


Nokia N82 -älypuhelinta halvimmalla myy CyberPhoto hinnalla 419 €. Firma löytyy kummastakin hakupalvelusta. Toimituksen hinta on 7 euroa, joten ostohinnaksi kertyy 426 €.
(Itsekkin tilasin aikoinani nykyisen puhelimeni CyberPhotosta halvimman hinnan houkuttelemana.)

Kalleimmalla kyseistä kännykkää myy JT-NET.fi hinnalla 504 €. Toimitus päälle 7 € niin paketti kotiin maksaa 511 €.

  • Ero halvimmasta kalleimpaan on siis reilut 80 €. Sillä lentäisin Lontoosta takaisin Suomeen.

Toimituksen hinnat heittelevät nollasta kolmeentoista euroon, toimitusajat ovat alle viikko kaikissa, noin puolet lupaavat toimituksen alle kahdessa vuorokaudessa.

Muutama firma löytyi myös tästä sakista, millä ei ole lainkaan kivijalkamyymälää, esimerkiksi JT-NET.fi ja edelleen se CDON.COM.


3. Samsung ML-2010 -laserkirjoitin

Halvimmalla itse tulostinta myy MTJ Finland hinnalla 77 €, mutta toimituskuluineen halvin toimittaja on Mikromafia, jolloin kokonaishintaa kertyy 88 €. Mikromafian tulostinhinta on 80 €. MTJ:n toimituskulut puolestaan ovat 15 €, (kiskontaa).

Kalleimmalla tulostinta yrittää myydä Kannettavatietokone.fi, jonka myyntihinta on 90 € plus toimituskulut, eli yhteensä 103,09 €.

  • Kalleimman ja halvimman ero toimituksineen on siis viitisentoista euroa. Ei kauhean paljoa, mutta kun valita voi, niin miksi maksaa enemmän.

Toimituskulut ovat halvimmillaan 5 euroa ja kalleimmillaan sen 15 euroa. Mediaanitoimitusaika alle kaksi vuorokautta.

Puolet firmoista ovat ainoastaan nettikauppoja, esimerkiksi MTJ Finland ja PoroPekka.


4. Pro Evolution Soccer 2008 -peli

Halvimmalla peliä myy Konsolinet hinnalla 49 € sisältäen postikulut. Kalleimmalla itse peliä myy Pelaajan valinta hinnalla 68,90 € + toimituskulut, mutta rahaa saa kulumaan vielä enemmän jos tilaa pelin Pleikkari.fi-verkkokaupasta, sillä kokonaishinnaksi kertyy jopa 72 euroa.

  • Hintaero kalleimman ja halvimman välillä toimituksineen on siis 23 euroa. Pikkuisesta pelistä melko paljon.

Toimituskulut kirjelähetykselle on nollasta kuuteen euroon, keskimäärin 2-3 euroa. Toimitusajat epämääräisesti alle viikko kaikilla firmoilla.

Tästäkin sakista vain noin puolella on olemassa jonkinlainen myymälä jossain päin.



BENSIININ HINTAVERTAILU

Oman kokemukseni mukaan Lahdessa halvinta bensaa myy Shell Hennala ja vielä halvempaa Hämeenkosken Teboil, mutta nyt selvitän faktoja Polttoaine.net-palvelun avulla.

Polttoaine.net kertoo, että Lahdessa tällä hetkellä halvinta bensaa myy hinnalla 1,399 neljä asemaa, joista yksi on Shell Hennala. Loput kolme sijaitsevat jossain hornassa, esim Mukkulassa. Itseäni puolueellisesti kiinnostaa vaan etelä-Lahti.

Eniten saa maksaa Merrasjärven, Kivistönmäen ja Hennalan Nesteasemilla, elikkä siellä hinta 1,449 €. 5 senttiä litralta eroa. Jos tankkaan autoni täyteen elikkäs joku 45 litraa, niin hintaeroksi Shellin ja Nesteen tankkaushinnoista tulee 2,21 euroa. Sen kun laskee vuositasolle niin eroa kertyy noin 100 euroa. No ei paha. Luulin sen olevan enemmänkin. Paitsi yleensä pyrin kyllä tankkaamaan halvemmalla kuin 1,399. Sairaita hintoja.


Helsingin 95-bensan keskihinta on 1,418, kun Lahden keskihinta on 1,421. Eroa on siis todella vähän. Hinta kasvaa pohjoiseen päin mentäessä, ja Rovaniemellä keskihinta onkin jo 1,454.

Halvimmat asemat löytyvät Jämsästä, Vaasasta ja Hämeenlinnasta.

  • Ulkomaat:

Tallinnassa bensa on noin euron luokkaa per litra, Venäjältä on ilmoitettu vain kaksi asemaa; niissä keskimäärin 70 senttiä / litra.
Yhdysvalloissa litralta maksetaan oman veikkaukseni mukaan vajaat 70 senttiä litralta.
Luulen , että halvinta bensaa EU:ssa saa Baltiasta tai jostakin muusta pienestä maasta mahdollisesti idästä tai sitten etelästä, ja kalleinta pohjoismaista ja Saksasta.

Koko maailman bensan hintoja tutkiessa Polttoaine.netistä voi todeta, että Thaimaasta saa halvinta bensaa ja pohjoismaista kalleinta. Listassa ei kuitenkaan näy Amerikan, Afrikan eikä lähi-Idän maat, joten varmuutta kalleimmasta ja halvimmasta en saa.



DIGITAALISINA TUOTTEINA MYYTÄVIEN TUOTTEIDEN VERTAILUA

Otin vertailuun HS.fi:n Musiikkilataamon ja NetAnttila.comin download-osaston.

Musiikkilataamolla musa on ilmeisesti osa wma-muotoisia ja osa mp3-muotoa. Muita en tavannut.

NetAnttilasta en edes äkkiseltään löytänyt koko tietoa, enkä jaksanut jäädä kaivelemaan, joten päätin, että en osta sieltä ikinä mitään, eikä lapsenikaan osta. Siis kyseistä tietoa, että missä muodossa biisit voi ladata.

Musiikkilataamon musiikkia voi kuunnella uudella Media Playerilla, kun taas NetAnttilan musiikkia varten pitää ladata soitin. Soitin on kyllä helposti ladattavissa.

Biisit saa tallentaa käsitykseni mukaan cd:lle ja soittimeen, yhden kappaleen saa kopioida 6 kertaa. Lisäksi NetAnttilassa oli ilmeisesti albumeja koskeva sääntö, sellainen että albumin saa polttaa 7 kertaa ja siirtää 5 kertaa. Itse en tarkalleen ymmärrä mitä tämä tarkoittaa, mutta ei sen väliä.

Kummassakin lataamossa yksittäisen kappaleet maksavat 1,39 €, paitsi HS.fi:n Musiikkilataamossa jotkin kappaleet olivat 0,99 €. En tiedä millä perusteella. Näin vain NetAnttilassa kokonaisia albumeja, ja niiden hinta oli katsomissani poikkeuksetta 12,95.

Musiikkilataamossa voi ainakin maksaa hyvin monella eri tavalla:

Käytettävissä olevat maksutavat löytyvät VISA, MasterCard, Tekstiviestimaksu, Muu maksukoodi, Nordea Solo, Sammon Verkkomaksu, OP Kultaraha, Säästöpankki/Pop, Sonera laajakaistalasku.


NetAnttilassa voi myös maksaa verkkopankin kautta, luottokortilla tai tekstiviestillä.

Jos musaa haluaa esikuunnella ennen ostamista, niin kokonaista kappaletta ei ole mahdollisuutta kuulla, mutta kummatkin lataamot antavat mahdollisuuden noin puolen minuutin esikuuntelupätkään, ettei tarvitse aivan sikaa säkissä ostaa.


Tutkin Juha Tapion Kaunis Ihminen -albumin hintoja, tai lähinnä hintaeroja, jos kappaleet ostaa yksittäin tai albumina, ja kummasta paikasta kappaleet kannattaa ostaa. Sekä Musiikkilataamossa että NetAnttilassa yksittäiset kappaleet maksavat sen 1,39 €, mutta albumit ovat erihintaisia. Musiikkilataamosta albumin saa 11,90 € hintaan, kun taas NetAnttilassa se maksaa 12,95 €. Hintaeroa kertyy siis vähän yli euro. Kummassakin vaihtoehdossa on kuitenkin edullisempaa ostaa koko albumi kerralla, kun kaikkia biisejä yksittäin. Totta kai.

maanantai 10. maaliskuuta 2008

Verkon hyödyntäminen matkan suunnittelussa ja ostamisessa

Talvi on viimeinkin tullut, tosin näin maaliskuussa, mutta tuli kuitenkin. Itselleni se tarkoittaa talviloman paikkaa. Lähden pitkälle viikonlopulle Berliiniin, eli matkan kesto on neljä päivää. Tällaisena sairaana futishulluna haluan käydä katsomassa jalkapallomatsia, ja vaikka korismatsia myös. Matkan ajankohdan valitsin siis futispelien mukaan. Berliinin kotijoukkueen Hertha Berlinin seuraava kotimatsi on 23.3.2008 elikkä sunnuntaina, juuri sopivasti. Päätän siis lähteä perjantaina 21. päivä ja saavun takaisin Suomeen maanantaina 24.päivä.

(Ohjeissa oli erilainen matka-ajankohta, mutta ei silloin pelejä ole. Joten omatoimisesti vaihdoin matkan viikonlopulle. Silloin on pääsiäinen, mutta tämmöisenä perheettömänä se ei minua haittaa.)

Matka internettiin lomamatkan varaamista varten alkakoon!

- Lähden Helsinki-Vantaan lentokentältä, joten tarvitsen sinne linja-autolipun. Menopaluulippu on voimassa kuukauden, joten se on kaikista kannattavin. Tai, itseasiassa hintaan se ei kyllä vaikuta, otanko menopaluuna vai yksittäisinä, sillä saan opiskelijahinnalla liput. Mutta aikuisena minun kannattaisi ehdottomasti ostaa menopaluu etukäteen. Ostan nyt siis kuitenkin selvyyden vuoksi Matkahuollosta menopaluun Lahdesta lentokentälle, hinnaksi tulee 18,20 €. Lipun ostan sitten Lahden linja-autoasemalta lähtiessäni.

- Varaan matkan Air Berliniltä. Otan menopaluun, joten sen summaksi tulee 484,00 €.





Tulipas utuinen kuva, jopa vähän muokattu, että näkyisi paremmin, mutta ei auta. Varaaminen itsessään oli erityisen helppoa, ei ongelmia.


- Sitten selvitän, missä asun Berliinissä ollessani. Sain hyvän vinkin ystävältä, ja majoitun Jugendherberge Berlin Hotelliin, Kluckstraße 3, D-10785 Berlin.

Jos nyt hintataulukkoa tulkitsin oikein, niin täysihoito on kolmelta yöltä yhteensä 69,30 €. Kuulostaa melko hyvältä. Mutta voiko se olla noin vähän...?

Ilmeisesti ruoan hinta tulee päälle, hinta 3,80 €/ruoka, eli ihan sikahalpa. Syön perjantaina illallisen hotellilla, lauantaina ja sunnuntaina lounaan ja illallisen, ja maanantaina ainoastaan lounaan. Yhteensä siinä tulee 6 ateriaa, eli hinnaksi niille kertyy 22,80 €.



Hotellin varaaminen onnistuu kätevästi netissä, niin pitkälle en selvinnyt, että kuuluuko se maksaakin netin kautta etukäteen vai vasta paikan päällä. Vai että onko siinä jokin varausmaksusysteemi. Kaikki kuitenkin toimi hyvin.



- Sitten tarvitsen auton Berliinissä ollessani. En löytänyt vihjeen mukaisesti mitään Berlin Tiergarteniin liittyvää, joten vaihdoin omatoimisesti firmaa. Löysin niin mukavan oloisen suomenkielisen palvelun, enkä voinut olla kieltäytymättä. Firma on siis autoeurope. Tilasin itselleni siistin Volgswagen Golfin kahdeksi päiväksi. Otin auton niin, että lauantaina aamupäivällä haen sen, ja sitten maanantaina palautan auton, kun muutenkin olen lähdössä. Kaikki sujui hyvin.
Hinnaksi tuli 126 € yhteensä. Voi olla, että se on paljon, mutta päätin kuitenkin törsätä ja varata tämän.


Noniin, nyt minulla on kuljetukset kentälle Helsinki-Vantaan kentälle, lento Berliiniin, majoitus, ruoat ja auto. Vielä puuttuu kuljetus Berliinin kentältä keskustaan ja tietysti ohjelma. Kuljetus taksilla Berliinin Tegelin kentältä keskustaan maksaa kuulemma noin 15 euroa, joten varaan sen verran rahaa edestakaisin.

- Sitten ohjelman vuoro. Muuten aion käydä kiertelemässä ja shoppailemassa, mutta tärkeysjärjestyksessä ensin tulevat futispeli ja korispeli.



- Sunnuntaina 23.3. on klo 17 Hertha BSC:n kotipeli Schalke 04:sta vastaan.
Liput E-katsomoon maksavat 19,00 €. Liput voisi helposti ostaa jo etukäteen Herthan sivuilta, mutta itse ajattelin jättää väliin, sillä en oikein osaa saksaa ja sivut olivat saksan kielisiä. Ostan lipun sitten luukulta englanniksi.



- Sitten koriksen vuoro. Berliinin joukkue on Alba Berlin ja sitä haluaisin mennä katsomaan. (Oikeasti Alba Berlinin peli osuu juuri samaan aikaan kuin Hertha Berlin, mutta päässäni siirrän sen päivän aikaisemmaksi, eli lauantaiksi klo 17.)
Lippu Alba Berlin - Eisenbären Bremerhaven -peliin kategoria 2:een maksaa 20,50 €. Olisin ostanut liput jo Alban verkosta, mutta en ilmeisesti osannut käyttää sivustoa. Eikä saksankielisyyskään auttanut. Joten ostan senkin lipun sitten luukulta.



REISSU ON SITTEN VARATTU, JA NYT ON AIKA LASKEA PALJONKO RAHAA MINULLA MENEE/MENI.
  • Linja-auto Lahti-Lentokenttä-Lahti
  • Lentokone Suomi-Saksa-Suomi
  • Taksi Tegelin kenttä-Berliinin keskusta-Tegelin kenttä
  • Majoitus 3 yötä
  • Ruoat 6 ateriaa
  • Auto 2 päivää
  • Korispeli
  • Futispeli
LOPPUSUMMA: 789,80 €

Tuon summan sain ja sillä mennään. Toivottavasti ei tule hirveästi yllätyksiä kaikista mokauksistani. Pitää ottaa varmaan pari satasta vielä lisäksi mukaan, jos vaikka siskoille löytäisi jotain siistiä Hertha-fanikamaa, tai muuten Berliinistä löytäisi jotain. Tonnin reissu siis.

----------------------

Olen aikaisemmin käyttänyt matkustamiseen liittyviä palveluita lähinnä juuri tiedon keräämiseen ja se on toiminutkin oikein hyvin (offline-ostamista). Kun olen ollut ulkomailla, niin yleensä itse en ole hoitanut matkajärjestelyjä, joten en sinänsä ole tullut siihen tilanteeseen, että pitäisi netistä ostaa jotain etukäteen. Mutta en usko sen olevan ongelma, luulen, että tietoa löytää kyllä kun johonkin on lähdössä.

Alkuun / Etusivulle

maanantai 25. helmikuuta 2008

Kokemuksia verkkokaupoista

Exercise five

Lopputekstien aika.

Verkkokauppa tarkoittaa sähköistä kaupankäyntiä, johon kuuluu netin välityksellä tapahtuvaa tavaroiden ja palveluiden tarjontaa ja kysyntää, myyntiä tai muuta kaupallista asiointia. (Lyhennetty yleisestä määritelmästä.)

Kuluttajan näkökulmasta ajatellen kyse on etäkaupasta, eli säännöt ovat vähän erit kuin ns. tavallisessa kaupassa. Periaatteessa kaikissa tuotteissa on 14 päivän palautusoikeus lain mukaan, mutta muutamissa poikkeuksissa ei kuluttajalla ole palautusoikeutta. Niistä tulee olla selkeä ilmoitus asiakkaalle tuotetta ostettaessa. Palautusoikeutta ei ole mm.
  • jos palvelu suoritetaan sähköisesti (esim. nettilehdet)
  • jos kauppa koskee tavaraa, joka on tilattu esim. asiakkaan mittojen mukaan, eli ns. uniikki tai uniikinomainen. Silloin sitä ei ehkä pysty myymään edelleen toiselle asiakkaalle.
  • jos tuote on luonteeltaan helposti pilaantuva tai vanhentuva
  • jos kuluttaja on avannut sinetöitynä olleen ääni- tai kuvatallenteen, tai tietokoneohjelman
(Lyhennetty KSL 6. luku 16. momentti)

Testasin kolmea eri verkkokauppaa; Ruoka.nettiä, Hobby Hallia ja NetAnttilaa. Kaikki kolme kauppaa toimivat hyvin, ja yhdestäkään en entuudestaan ollut mitään tilannut.

Hobby Hall ja NetAnttila olivat mielenkiintoisia sivuja, ja niitä oli helppo käyttää. Ruoka.net toimi hyvin, jos oli selkeä kauppalista, mitä ostaa. Yritin myös vähän katsella mitä kaikkea kaupasta löytyy, niin se oli melko hankalaa. Kaupassa kun on perustettu tuoteryhmät kaikille mahdollisille tuotteille hiusharjoista auton polttimoihin, mutta harvasta ryhmästä tuotteita kuitenkaan löytyi.

Ruoka.net oli myös hieman kalliimpi hintaluokaltaan, kuin mitä Hobby Hallista ja NetAnttilasta sanoisin. Hobby Hall oli luultavasti ehkä halvin, NetAnttilassa oli hieman ehkä kalliimpaa, kuin mitä normaalikaupassa, mutta yllätyin monista alennuksista esim. sisustusosastolta. Intouduin oikein kiertelemään halpojen hintojen perässä, ja nyt joudun ehkä tekemään tilauksen... Voitko kuvitella, että löysin paripeiton hintaan 29,90 €? Itse pidin eniten juuri NetAnttilan verkkokaupasta.

Vasteajat ja toimivuus ainakin omassa nettiyhteydessäni olivat nopeita ja toimivia, arvosana erinomainen.


Sähköisen kaupan tulevaisuus

JAG TYCKER ATT...

Nykyajan henki on sähköinen, uskon, että verkkokaupat tulevat vielä enemmän yleistymään ja kasvamaan. Nythän suuri hitti on kaikenmoiset seurustelu- ja deittisivustot, joista voi helposti hakea itseä kiinnostavia kumppaniehdokkaita. Pankkipalvelut hoituvat kaikki verkossa. Ostokset voi tehdä verkossa, ja jopa työt ja koulun voi suorittaa verkossa. Ajan henki on tämä, enkä usko sen laantuvan, onhan verkkokaupalla niin paljon suuria etuja verrattuna tavalliseen kaupankäyntiin. Verkkopalvelut ovat nyt niin HOT, että uskon niiden kehittyvän vielä runsain määrin. Mitä kaikkea sitä keksitään, sitä minä en osaa sanoa.

Suomessa on kaksi virallista sähköisen kaupan edistäjää; Suomen Elektronisen Kaupankäynnin yhdistys ry ja Sähköisen kaupan palvelukeskus. Ne ovat ns. yleishyödyllisiä (voittoa tavoittelemattomia) ja antavat tietoa verkkokaupan perustamisesta ja yleensä ottaen verkkokaupankäynnistä.

Itse pidin sivuja melko sekavina, asiaa on ahdettu yhdelle näytölliselle aivan liikaa, mutta sieltä kun jaksoi tihrustaa, niin asiaa löytyi kyllä niin kuluttajille kuin yrityksillekin. Mm. "Tunnista huijarit" -teksti oli mielestäni oikein hyvä ja tarpeellinen jokaiselle.

Alkuun / Etusivulle

perjantai 22. helmikuuta 2008

NetAnttila

Exercise four

NetAnttila on siis Anttilan nettikauppa. Sieltä löytyy varmaan aika lailla samat kamat kuin normiAnttilastakin.

Kävin hämäysostoksilla NetAnttilassa. Ostoslistani:

  • Elvis Presley: Maailman tähdet 2cd
  • Beatles: Love cd
  • Finnkaraoke, Parhaat DVD
  • Acer, Apire M1100 250 GT, tietokoneen keskusyksikkö
Noniin, ostokset tehty ja jopa melko sutjakkaasti. Voisi sanoa, että todella sutjakkaasti. Harvoin sitä noin selkeätä ohjetta saa...
Anyway, lysti maksoi 784,89 € + postikulut 5,90 € eli siis yhteensä 790,79 €.
Sanoisiko, että halvat toimituskulut? Paketti siis noudetaan postista. Meilläpäin tulee lähikioskille, joten halpa toimitus.




Ladattavasta musiikista yritetään tehdä tämän aikakauden uutta myyntitapaa, mutta enpä usko että se ikinä tulee kunnolla toimimaan. Tai sitten olen vanhentunut ja alan kohta pitämään sienten keräämisestä :O
Suurin osa, jotka musiikkia haluavat, lataavat sitä laittomasti netistä, tai sitten laillisesti ostavat asiakkaat haluavat myös levyn kotelon ja kannen. Ikään kuin merkiksi ostosta. Minä esimerkiksi haluan levyn, jos olen kappaleista kerran maksanut. Toisaalta, se houkuttelee ainakin minua eniten, että ladattavassa muodossa musiikkia ostettaessa ei tarvitse ostaa koko levyä, vaan voi valita yksittäisiä kappaleita sieltä täältä mitä sattuu haluamaan.
Ainakin minä kuitenkin pelkään, että ladattuna kappale häviää jotenkin oudosti, ja sitten menee rahat hukkaan. Levyllä kappaleet ovat pysyvämpiä. Harhaluulo. Yhtä hyvinhän levy voi hajota vaikka jos - - jos -- vaikka meteoriitti putoaa päähän...?

Testasin NetAnttilan musiikkikauppaa ladattavan musiikin osalta. Ennen kuin musiikkia voi ladata, pitää ladata sitä varten soitin tietokoneeseen. Ja jotta soittimen voi ladata, pitää käyttöjärjestelmä olla joko Windows 2000, XP tai Vista. Luulempa, että tuo ei mikään ongelma voi enää nykypäivänä olla. Jos musiikkia haluaa testata ennen ostoa, täytyy koneessa olla tuore Windows Media Player.

Sen jälkeen voi ladata musiikkia tietokoneelle. Sitten esikuunnellaan ja pähkäillään, ja lopulta kun on päätetty mitkä ostetaan, niin laitetaan parit ruksit ja kliksautetaan painiketta "osta". (Vinkkinä oli, että koska jokaisen oston yhteydessä veloitetaan käsittelykulu, on fiksua ostaa monta kappaletta kerralla.) Näkyvää ostoyllytystä.

Maksamisen jälkeen ostajalla on siis
  • vähintään kolme poltto-oikeutta CD:levylle
  • vähintään kolme siirto-oikeutta ulkoiselle soittimelle
  • rajaton kuunteluoikeus kolmella tietokoneella.

Maksamisen sitten pystyy hoitamaan ainakin kolmella eri tavalla; verkkopankin kautta, luottokortilla tai sitten puhelimella. Jokaiseen maksutapaan löytyy yksityiskohtaiset ohjeet oikein kuvien kanssa , mutta luulenpa, että ilman ohjeitakin selviää loistavasti, sillä ohjelma neuvoo koko ajan eteenpäin. En usko siis, että palvelu on loppujen lopuksi kovinkaan monimutkainen. Itse en ole koskaan käyttänyt moista palvelua, enkä tiedä tulenko käyttämäänkään. EHKÄ.

torstai 21. helmikuuta 2008

Hobby Hall


Exercise three

Hobby Hall on kauppa, joka pääosin toimii netin ja postin kautta, mutta sillä on myös omat myymälänsä Vantaalla, Helsingissä ja Tallinnassa. Hobby Hall myy kaiken näköistä tavaraa, niin lakanoita, vaatteita, kenkiä, kuin meikkejä ja kodinkoneita. Unohtamatta polkupyöriä ja elektroniikkaa.

Asioin Hobby Hallin verkkokaupassa, ja sieltä mukaan tarttui kaikennäköistä "pientä"...

  • Kaon perusdigiboxi (antenni)
  • Playstation 3 -pelikonsoli
  • Playstation 3 -lisäohjain
  • Singstar (Ps3-peli)
  • Samsung-digitv 40”
Näiden tuotteiden loppusummaksi tuli 2248,80 € + toimituskulut 40,00 € eli yhteensä 2288,80 €.
Toimituskulut ovat vielä vajaa viikon 40,00 €, mutta muuttuvat 27.2. niin, että vastaava kulu onkin 45,00 €. Toimituksen saa kotiin.

Hinnoista en osaa henk.koht. valitettavasti sanoa juuta enkä jaata, suureltahan tuo kuulosti. Mutta itse en ainakaan ole ikinä katsellut 40 tuumaisia telkkareita, joten en niiden hintatasosta tiedä mitään, ja vielä vähemmän pleikkareista ja singstareista. En ole niitä naisia.

Mielenkiintoista oli SER-palvelu, joka tarkoittaa kierrätyspalvelua. Palvelun saa joillekin sähkö- ja elektroniikkatuotteille. Tuodessa uutta tuotetta, maksullinen SER-palvelu vie vanhan laitteen mennessään kierrätettäväksi.

Ruoka.net

Exercise one

Tutustuin tässä siis Ruoka.netin verkkokaupan käyttöön ja valikoimiin. Harmi vain, en kuulu toimitusalueelle, joten en voi sieltä mitään ostaa. Ostaminen itsessään sujui helposti, hakupalvelu toimi kuin unelma.

Ostoslistassani luki
  • 3 litraa rasvatonta maitoa
  • 2 HK:n sinistä lenkkiä
  • 2 pss ranskanperunoita (½ kg)
  • 2 * 1½ ltr Coca-Cola
  • Iltalehti
  • 2 ltr vaniljajäätelö
  • 2 ltk perunasalaattia (Atria)
  • 12 kpl kananmunat
  • 3 ltr simaa (Marli)
ja nämä tuotteet ostoskorissani, tuli loppusummaksi 33,43 €.
En kuitenkaan voinut vastustaa kiusausta kurkata karkkihyllylle, joten viimeisenä mukaan tarttui Toffifee-paketti. Ostokset siis lopulta maksoivat 35,83 €.

Hinnat tuntuivat mielestäni vähän suurehkoilta verrattuna normikauppaan, tai sitten en ole vain viimeiseen vuoteen katsonut kunnolla kaupassa hintalappuja. Olen oikeasti aika huonosti hintatietoinen, ellei kyse ole jostain mielenkiintoisesta kuten autoista, askartelutarvikkeista tai karkeista. Joo, kyllä siellä oli kallista. Vähän niinkuin olisi käynyt jossain Siwassa.

Ans kattoo, jos vaikka joskus tulisi tilattua, niin tallensin listan kun kerran käskettiin.



Exercise two

"Hurmaavan hyvät valkosipuliperunat"



1kgkuorittuja perunoita

0.5tlsuolaa

0.5tlmustapippurirouhetta

2rklmargariinia

5kplvalkosipulin kynttä

1prkCréme Bonjour valkosipuli

1.5dlkevytkermaa

1 ripauskorppujauhoa


Viipaloi perunat ja liota viipaleita kymmenisen minuuttia kylmässä vedessä. Valuta vesi pois ja kuivaa perunaviipaleet kunnolla esim. talouspaperilla tai puhtaalla pyyheliinalla. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Sulata rasva laakeassa uunivuoassa tai -pannussa ja anna sen hiukan ruskistua. Laita perunaviipaleet uunivuokaan, mausta suolalla ja pippurilla ja laita vuoka uuniin. Kypsennä parikymmentä minuuttia. Kääntele perunaviipaleita paistinlastalla pari kertaa paistamisen aikana. Ota pannu uunista, murskaa valkosipulikynnet perunaviipaleiden pinnalle ja lisää kevyt- tai kahvikermalla notkistettu Créme Bonjour vuokaan. Laita pinnalle muutama margariininokare ja ripottele kevyellä kädellä korppujauhoja. Laita vuoka uuniin ja anna kypsyä 30 - 40 minuuttia.



Tekemiseen kuluu aikaa noin 1 tunti, ja tämä määrä on suunniteltu 4 hlölle.

Verkkokaupasta löytyi nimikkeet kaikille aineksille, joita ruoassa tarvitaan, mutta perunoita, mustapippuria, valkosipulia ja kevytkermaa ei pystynyt tällä hetkellä ostamaan. Eikä siitä ruoasta tule paljon mitään ilman noita aineita. Siinä kohtaa ei kyllä näyttäytynyt edukseen siis tämä nettikauppa, vaikka muuten omaksenikin yllätyksekseni pidin ruokanettikaupasta.

Ruoan tekeminen SAATTAISI onnistua minulta, ohjeet olivat selkeät, mutta mausta en menisi takuuseen, varsinkin kun olen huono ruoanlaittaja (ei tarvitse osata, kun sulhanen on kokki). NAM.




Ruoka.netin verkkopalveluiden mahdolliset käyttäjät

RESEPTIT
Sanoisin, että käyttäjät ovat pääosin naisia (paitsi poikaystäväni, jos hän sattuu googlettamaan jotain hyvää ohjetta). Toisaalta naiset omistavat yleensä järkyttävät kasat kaikki opuksia. Miehet taas ehkä haluavat ohjeet nopeasti ja saattavat hakea netistä hetken mielijohteesta. Enpäs nyt osaakaan sanoa. Jos käyttää juuri tuota Ruoka.netin palvelua, veikkaan, että käyttäjä on pääkaupunkiseudulla asuva vanhus tai muuten vanhempi ihminen.

VERKKOKAUPPA
Myös tässä veikkaan, että käyttäjä on vanhempi ihminen, tai sitten joku kokeilunhaluinen nuorempi ihminen. Vanhemmilla voisi olla rahaa maksaa korkeammista hinnoista, ja verkkokauppa helpottaisi elämistä, etenkin jos kauppa on kaukana. Tosin pääkaupunkiseudulla se ei varmaan kovin kaukana ole. Tai mistäs tiedän. Silti sydämeni sanoo, että käyttäjä on vanhempi ihminen. (Mikäs se vanhempi ihminen sitten on, mikä on raja? No idea.)

Greengrocer-case


Greengrocer on Australian ensimmäisiä nettikauppoja ja se aloitti myymällä hedelmiä ja vihanneksia. Sen pohjalla ei ole tavallista myymälää, vaan se aloitti suoraan nettikauppatoiminnalla.

Greengrocerin liikeidea oli myydä asiakkaille tuoreita hedelmiä ja vihanneksia päivän toimitusajalla. Tilaaminen oli helppoa ja nopeaa, ja etenkin naiset innostuivat. Nyt valikoimiin on tullut paljon muutakin, kuten mehua, maitoa, kahvia, tupakkaa, lehtiä, kosmetiikkaa jne. Idea on yhä sama, saada siis asiakkaille nopeasti laadukkaat tuotteet, helposti ja vaivatta.

Verkkokaupan hyödyt kauppiaalle
Etuja on monia verrattuna tavalliseen kauppaan paljon, joista konkreettisin on tietysti kalliin liiketilan puuttuminen. Verkkokaupassakin pitää olla oma toimitila, mutta sen ei tarvitse olla myyntitarkoitukseen sopiva tilaltaan, ulkonäöltään eikä sijainniltaan. Tärkeintä on siis pitää huolta nettisivujen ulkoasusta ja toimivuudesta.
Mainonnassa tärkeintä on saada yritys asiakkaan tietoon ja herättää tämän mielenkiinto. Se voi viedä joko paljon rahaa, tai onnenkantamoisilla (kuten lehtijutuilla) saattaa selvitä halvalla.
Kun asiakas tekee tilauksen, tuotetta ei vielä silloin ole missään varastossa, vaan tuote tulee vasta sitten tukusta (ainakin HeVi-osastolla), joten tuote on aina tuore. Selvitään siis mahdollisimman pienellä hävikillä, ja se onkin erityisen tärkeää voiton maksimoimisessa. Myöskään suuria varastotiloja ei siis tarvita, koska tuotteet ostetaan vasta asiakkaan tilatessa.
Asiakas myös maksaa tilauksen yleensä saman tien tilatessaan, niimpä rahat ovat kauppiaalla jo tämän sitten ostaessa sisään tuotetta. (En tiedä sitten mitä siinä tapauksessa tehdään, kun tuotetta ei löydykään...) Tämä ei siis vie lainkaan yrityksen pääomaa, joten kaikki rahat ovat käytössä koko ajan. Mikäs sen mukavampaa.

Verkkokaupan hyödyt asiakkaalle
Ensimmäiset hyödyt tulevat tilatessa; tilaaminen vie vähän aikaa, koska ostamisen takia ei tarvitse lähteä kauppaan. Tuotteet ovat tuoreita, nehän tulevat lähes suoraan tukusta. Tuotteet ovat samaa hintaluokkaa kuin tavallisissakin kaupoissa.

Kun verkkokauppa päätettiin perustaa, tuli mm. sellaisia ongelmia, että kun on olemassa niin paljon eri selaimia, niin että mihin niihin sivut tekee, kun kaikilla selaimilla sivut näyttävät vähän erilaisilta. Ilmeisesti siis jos haluaa, että sivut näyttäisi samalta ja toimisi samalla tavalla kaikissa, niin pitäisi tehdä kaikille tai haluamilleen sivuille sivut erikseen. Kallista.

Tekniikan mukana pysyminen on erittäin tärkeää ja pitää olla silmää, että mikä uusista tekniikoista sopii juuri meidän yrityksemme käyttöön, onko siitä hyötyä meidän asiakkaallemme vai jopa haittaa. Elämä on täynnä valintoja. Tietotekniikka on sekä suuri mahdollisuus, että myös uhka yritykselle. Kaikkea voidaan keksiä, mikä voi hyvinkin nopeasti syrjäyttää vanhat tavat. Uhkia ovat myös mm. uudet suuret megakaupat, jotka leviävät hullun lailla. Ne saattavat muuttaa asiakkaan ostokäyttäytymistä. Greengracerin väki kuitenkin uskoo vakaasti, että ongelmat mitä tulee, ovat helppoja selvittää ja kaikki voi muuttua enää vain parempaan suuntaan.

Verkkokaupan suosiota laskee kuluttajien epäluulot nettiin. Useimmat heistä eivät uskalla antaa tietojaan nettiin, ties mitä tapahtuisi. Täytyyhän sitä kriittinen olla omien tietojensa kanssa. Toisille on myös tärkeää saada nähdä, haistaa ja kokeilla tuotetta ennen kuin sitä ostaa, tai saatika maksaa. Tyypillinen asiakas ei siis ole kumpaakaan näistä, vaan yleensä itsenäinen ihminen, joka haluaa tehdä jotakin toisin. Mahdollisesti kiireinen, innokas kokeilija tai vanhus. On myös niitä, jotka tilaavat tuotteita jollekin muulle kuin itselle, silloin syynä voi olla esimerkiksi lahja, tai muuten vaan huolenpito. Arvelen itse, että kohderyhmässä suurinta kauppaa tekevät noin 40-60 vuotiaat naiset.

Greengracer on pysynyt kauan pystyssä ja hyvin näyttää menevät nytkin. Siellä on siis osattu tehdä oikeita valintoja saadakseen asiakkaat onnellisiksi ja saadakseen rahhaa.

torstai 7. helmikuuta 2008

Omat verkkokauppakokemukset


Verkko-ostaminen

Verkko-ostamisesta on tullut nykypäivän teknologian kanssa arkipäivää, lähes kaikkea voi tilata ja ostaa netistä. Voitteko kuvitella, että myös Tiimarilta löytyy oma nettikauppansa?

Itse käytän verkkokauppoja harvakseltaan, ehkä pari kolme kertaa vuodessa, mutta käytän kuitenkin. Tuotteet, joita netistä tilaan, ovat useimmiten vaatteita, kirjoja tai pientä elektroniikkaa. Esimerkiksi H&M, Ellos ja Hiekkaoliivi ovat firmoja, joista olen useamman kerran tilannut, CyberPhoto ja MAKEEdesing firmoja, joista olen yhden kerran tilannut. Kotiimme on tilattu myös pesuaineet ja vessapaperit netistä, mikä on todella kätevää ison perheen kanssa.

Kokemukseni verkko-ostamisesta ovat pääosin hyviä, muutaman kerran on ollut toimituksen venymisen kanssa ongelmia. Myös toimituksen hinnan takia saatan päätyä hakemaan tuotteen itse (jos mahdollista) tai sitten jään vielä kerran tsekkailemaan kotiympäristöni vastaavat tuotteet.

Kannatan verkko-ostamista sen helppouden takia, mutta myös vertailumahdollisuuksien takia. Joskus ehkä vain vertaan hinnat netistä, ja käyn sitten paikan päältä hakemassa tuotteen. Netissä on erittäin helppo vertailla hintoja ja erityisesti tuotteissa olevia ominaisuuksia. Esimerkiksi uutta puhelinta ostaessa katsoin ensin netistä kaikki vaihtoehdot ja vertailin mieluisimpia vaihtoehtoja sekä ovh-hintoja. Kun olin päättänyt minkä puhelimen halusin, kävin läpi verkkokauppojen ja paikallisten liikkeiden hinnat, ja päädyin lopulta tilaamaan puhelimen netistä.

Ensimmäinen harjoitus

Blogiin kirjoitetaan kokonaisia lauseita. Ans kattoo.

Tekstin sekaan voi laittaa linkkejä esim. Verkkokaupan sivulle.